Dear Diary

Loppu on aina uuden alkua

2014-02-01T19:16:00+02:00

Ajattelin tässä aikani kuluksi tulla vain ilmoittelemaan, että tämä blogin tarina jää nyt lyhyeksi. Ajattelin panostaa toiseen blogiini, sillä pidän ko. blogipalvelusta enemmän.

Jos elämäni siis kiinnostaa, minut löytää osoitteesta: http://anotherfragilelife.blogspot.fi/

Sinne siis. En poista tätä blogia, mutten usko että kirjoittelen enää tänne. Satunnaisesti saatan käydä rustaamassa, mutta hyvin suurella todennäköisyydellä ette minusta mitään enää tätä kautta kuule.

Kiitän ja kuittaan!

-S

7. Valopilkkuja

2014-01-29T10:27:00+02:00

Onneks asiat alkaa järjestyä edes jotenkin. Puhuin eilen äiskän kanssa puhelimessa ja se lupasi järjestää mulle tukiopetusta sen matikan kanssa. Meni ehkä tunti siitä puhelusta, niin se soitti uudestaan ja sanoi löytäneensä opettajan mulle. Ensimmäinen tunti on jo huomenna, mikä on helvetin hyvä juttu! Ajattelin nyt, että vitut siitä matikan huomisesta prelistä, en jaksa ees yrittää lukea siihen, koska siitä ei tuu lasta eikä paskaa. Keskityn mielummin psykaan.

Eilnen oli myös ihan ok päivä, itseasiassa mua ei vituttanu eikä ahistanu mikään muu kuin se matikka, ihme kyllä. Yleensä oon täysin hermoraunio, itkuinen ja raivohullu, mutta eilen olin jopa vähän aikaa hyvällä tuulella. Eiliset syömiset meni ihan hyvin ja aamupaino oli tänään kilon alhaisempi kuin eilen. Tänään ja huomenna ajattelin jatkaa samalla kaavalla tuon ruoan suhteen, koska meen perjantaina porukoille yöks. Toisin sanoen siellä on pakko syödä. En halua edes miettiä sitä ruoan määrää perjantain ja lauantain aikana, alkaa ahdistaa ihan liikaa.

Olen taas viettänyt aamupäiväni thinspon, pro ana-blogien ja dieettivinkkien parissa. Telkkarista tulee joku paska sairaaladokumentti, mitä olen vilkuillut aina silloin tällöin sivusilmällä. Kohta on pakko perehtyä psykologian saloihin, tai en saa taas mitään aikaan koko päivänä...

-S

6.

2014-01-28T00:06:00+02:00

Juu nyt se on varmaa. Musta ei koskaan tuu ylioppilasta, tai yhtään mitään muutakaan. Ei laihaa, ei kaunista, ei tervettä, ei sosiaalista, ei rakastettavaa ihmistä. Oon angstaava teini hautaan asti. Täytän 20 kolmen kuukauden päästä. Haloo, mun pitäis aikuistuu jo. Lue niihin vitun kokeisiin, lopeta julkinen angstaaminen, ei kukaan jaksa kuunnella sua. Lopeta jatkuva pelkääminen. Kuka parikymppinen "aikuinen" muka pelkää pimeetä? Hah, ei kukaan. Ei kukaan pelkää liikkua ulkona, koska pelkää jokaista vastaan tulevaa, ku jotain helvetin pirua. En enää tiiä mikä mua vaivaa.

Kaikki tää ahdistus sai taas alkunsa kun yritin päivällä reippaana tyttönä lukee niihin matikan ylppäreihin. Tein elämäni tyhmimmän päätöksen viime keväänä, kun valitsin matikan pakolliseksi ja enkun vapaaehtoiseksi. Kuka idiootti valitsee noin?! No, nyt ymmärrän nää elämän realiteetit. Oon paska. Omapahan on vikani, kun joudun taas kerran katsomaan sivusta muitten lakitusta.

Ehkä mun ei pitäis suhtautua noin negatiivisesti kaikkeen ja päättää jo pari kuukautta ennen kirjotuksia, että kaikki menee vituiks. Noin mulle aina sanotaan. Mut en jaksa leijailla missään pilvilinnoissa ja hokee itelleni, että osaan kyllä ja hyvin se menee. Kusetan vaan itteäni. Tällä hetkellä tilanne on vittu se, että en osaa laskea edes ensimmäisen kurssikirjan ensimmäistä tehtävää ilman ongelmia. Oon paska, ainakin tällä hetkellä. Ainahan sitä voi elätellä toiveita tilanteen muuttumisesta, mutta jaa-a. Pessimisti ei pety, vai miten se meni?

-S

Ps. kävin tänään vanhemmilla. Äiskä on taas päättäny lihottaa mua keinolla millä hyvänsä. Vittu.

5.

2014-01-27T10:12:00+02:00

Nukuin yllättävän hyvin viime yönä, vaikka illalla mielessä pyöri tuhat ja yks ajatusta siitä, miten perseestä kaikki on. Nyt on ihan päinvastoin. Voisin sanoo jopa että oli kiva avata silmät tänä aamuna ennen herätyskelloo ja löhötä lämpimässä sängyssä joku puol tuntia, ennenku nousin ylös.

Oon huomannu, että mulla on jonkin asteen riippuvuus unilääkkeisii, tai ei ne nyt varsinaisia unilääkkeitä oo, mutta auttaa mua nukkumaan joka tapauksessa. Toissailtana/yönä kun käytiin siellä juomassa, en tietenkään uskaltanu noita lääkkeitä ottaa, eikä sitten nukkuminenkaa oikein meinannu luonnistua. Oon kokenu tuon saman ilmiön joka kerta, kun oon syystä tai toisesta jättäny napit välistä. Kivakiva.

Aamupaino ei antanu aihetta mihinkään jee-elämykseen. Oli se tosin alhasempi mitä olin pelänny (onneks!). Aamupalaks yks vihree omena ja muutama kuppi vihreetä minttuteetä. Lähtisin käymää pitkällä lenkillä, mut ei ku pitää lukee sitä helvetin matikkaa... Ärsyttävää, mut minkäs teet. Palailen ehkä illalla, jos sillon sattus olemaan jotain järkevää kirjotettavaa..

-S

4.

2014-01-26T23:04:00+02:00

Inttileskiahistusta ja ikävää, taas.

Vihaan sunnuntaita. Vihaan tätä vitun kirottua, paskaa päivää. Vihaan vihaan vihaan. Vihaan Suomen puolustusvomia aivan helvetisti. Vihaan mun kännykkää kun se sanoo: "You have another fucking textmessage". Vihaan lukea sen viestin: "Mulla on ikävä sua kulta, nuku hyvin. Oot rakkainta mulle koko maailmassa". Vihaan kyyneleitä ja vihaan sitä, että mun pitää yrittää vaan skarpata ja pidätellä itkua, hymyillä kavereille ja nauraa niiden kanssa. Vihaan tällästä elämää. Vihaan sitä TJ-lukua. Vihaan Vekarajärveä. Vihaan mun kotikaupunkia. Vihaan ylioppilaskokeita. Vihaan koeviikkoa. Vihaan ruokaa. Vihaan ahistusta. Vihaan ikävää.

-S

3.

2014-01-26T10:29:00+02:00

Maailman huonoimmat yöunet takana. Nukuin noin kolme tuntia koko helvetin yössä jeejee. Olo on suoraan sanottuna ku zombilla. Istun vaan sängyllä tuijottamassa tietokoneen näyttöö ja päässä ei liiku muuta kuin silmät. Ei siis kannata ihmetellä tän tekstin sisältämiä kirjotusvirheitä, toivottavasti mitään oleellista ei mee ohi.

Eilinen oli ihan perse päivä. Kaikki alko siitä ku avasin silmäni. Ai mitäkö kävi? Aivan järkyttävä vituts ja ahistus ilman mitään syytä. Oon valmis vaikka lyömään vetoo, että ihminen ei nousta enempää väärällä jalalla ku mä eilen. Vitutti niin kovin, että alko itkettää. T katto hölmistyneenä vieressä ja ajatteli varmaan mun olevan joku crazy bitch. Se kysy mikä mulla on, mä vastasin "ei mikään" ja jatkoin itkemistä keittiön nurkassa. Tervettä touhua. Koko homma ois ollu ihan ok, jos oisin saanu pidettyä sen vitutuksen sisälläni, mut ei. Ei ei ei ei. Puran sen T:hen. Tottakai. Onhan se mun poikaystävä, mulla on oikeus olla sille vittumainen.

Näistä mun tunteenpurkauksista ei seuraa yleensä mitään muuta kun riitaa. Just ku hehkutin tännekkii miten hyvin ollaan nyt T:n kanssa pärjätty ilman riitoja. Pitäis vissiin aina koputtaa puuta ennen kun avaa suunsa mistään tollasesta. Onneks tuo riita rajottu tällä kertaa muutamaan vittuiluun (lähinnä mun puolelta) ja murjotettuun puolituntiseen. Ei siis mitään vakavaa, muttei tollaset tilanteet kivojakaan kyl ole.

Saatiin siis T:n kanssa sovittua ja se lähti moikkaamaan vanhempiaan ja mä jäin kotiin oottamaan äiskää. Oltiin äitin kaa sovittu päivää aikasemmin, että lähettäis käymään mummin luona. Ahistus. Mummilla on alzheimer ja ootan vaan sitä päivää, kun mummi ei enää muista kuka mä oon. Paisuttelen taas asioita, tiiän sen itekkin. Onneks se mummin tauti ei oo edenny vielä pitkälle ja se huomattiin hyvissä ajoin. Tykkään käydä mummin luona ja tuun sen kanssa hyvin toimeen, oikeestaan paremmin ku äiskä (mummi on siis mun äidin äiti), mut kaipa se on ihan luonnollista, että lapsenlapset pärjää paremmin isovanhempiensa kaa kun omiensa ja isovanhemmat paremmin lapsenlapsiensa ja ku omien lapsiensa... joo en tiedä.

Huomaa hyvin tän väsymyksen, ku ei meinaa pysyä ajatus yhtään kasassa. Kirjotan nyt sitte tälläsen joka suuntaa rönsyilevän vuodatusvalivalipostauksen, koska en nyt jaksa välittää. Ku tultiin mummilta, äiskä heitti mut himaan ja T tuli tähän mun luo. Tästä suunnattiin kauppaan, mikä oli virhe, koska tein aivan mahtavan ihan orgastisen kenkälöydön. En ois muuten ostanu niitä, mutta ku se alennusprosentti; -40% neljänkympin kengistä. Oli pakko sortua ja lainata mieheltä rahaa. Nyt pitää vaan yrittää maksaa sille takasin...

Illalla lähettiin sitten porukalla baariin. Pari kaveria tuli tähän mun kämpille, pelailtiin muutama kierros juomapeliä ja lähettiin baariin. Mulla ei ollu koko iltana oikeestaan minkäänlaista fiilistä juhlia, ryypätä tai juua ees vitutukseen. Lähettiin kullan kanssa jo ennen kahta kotiin, koska mä olin aivan kuoleman väsynyt. Lupasin sille, että heilutellaan lakanoita mut sekin jäi. Kun pääsin kotiin, pesin meikit ja nukahin melkein heti. Tosin heräsin joskus neljän aikoihin, enkä nukkunu koko loppuyöstä kunnolla.

Syömisestäkin voisin avautua tähän samaan putkeen, mutten nyt jaksa alkaa valittaa siitä. Saan kuitenkin syödä miten haluun, kun T lähtee takasin inttiin tänään. Eipähän oo kukaan vahtimassa pariin viikkoon... Ja tuosta parista viikosta tuli mieleen, äidinkielen tekstitaidon kokeisiin on aikaa saman verran. Vittu. No ehkä mä selviän.

-S

2.

2014-01-24T14:53:00+02:00

Ihanaa TJ0 lukion oppitunneista! Ei tarvii enää istua luokassa nukahtamispisteessä ja vilkuilla kelloo kolmen minuutin välein ihan vaan sen takia, että pysyy hereillä. Nyt vielä koeviikko plus ylppärit ja mä kiitän ja kuittaan. Alotan uuden elämän jossain ihan muualla ja pääsen vihdoin keskittymään sellasiin opintoihin, mitkä mua oikeesti kiinnostaa.

Juu se siitä koulu-loppuu-jee-jee-hehkutuksesta. Mahtuu tähän päivään muutakin hyvää; sain nimittäin eilen mieheni lainaan Suomen puolustusvoimilta. Laina-aika jatkuu sunnuntaihi, mut sen jälkee seuraa taas kahen viikon inttileskijakso. On tossa intissä toisaalta muutama ihan hyvä puoli noitten kaikkien muitten paskojen lisäks. Esimerkiks mun ja T:n suhde tykkää hyvää näistä erossaolojaksoista. Ennen T:n lähtemistä oltiin melkeenpä 24/7 yhessä, ei nukuttu öitä erillään tai tehty paljoa muutakaan. Kavereitakii nähtiin aina yhessä. Tuosta jatkuvasta yhessäolosta seuras aika usein riitoja. Lähinnä siks, että mulla meni hermot miehen saamattomuuteen ja kyvyttömyyteen pitää aikatauluista kiinni. Nyt kun ollaan nähty T:n kanssa vaan muutama päivä viikossa (jos sitäkään), ei olla riidelty mistään. Itelle tää suhde sopii paljon paremmin ja oon paljon onnellisempi, kun ei tuu riitoja mistään turhanpäiväsyyksistä/siivoamisesta/ruoanlaitosta/kellon ajoista/kavereiden näkemisestä/mistään muusta yhtä turhasta niin ku ennen. Että kiitos siitä intille.

Ajattelin omistaa tän illan sosiaaliselle elämälleni. En varmasti edes raota yhtään ainoota koulukirjaa. Ylppäreihin saa kuitenkin kohta lukee enenmmän ku tarpeeks, joten säästelen tätä vähäistä motivaatioo, mikä mulla on jäljellä tän raastavan nelivuotisen lukiouran jälkeen.

-S

1.

2014-01-23T12:18:30+02:00

Moi kaikki te jotka nyt satutte tänne eksymään!

Oon 19-vuotias lukiolaistyttö ja kirjottelen tätä blogia vähän päiväkirjatyylisesti. En meinaa mitään pitkää esittelyä itestäni kertoa, koska eiköhän kaikille selviä tulevista postauksista millanen olen ja mitä mun pään sisällä liikkuu. Sen verran voin valottaa, että takana on aika rankka koulukiusaamistausta, sairastan masennusta, enkä tykkää vaa'an lukemista (ainakaan tällä hetkellä). Mikään läski en oo, mutten mikään laihakaan. Ei siitä sen enempää.

Seurustelen maailman ihanimman miehen, T:n kanssa. Tosin nyt on odotettavissa pahimmassa tapauksessa noin vuoden inttileskeys, eli ikävää varmaankin valittelen toistuvasti. Kavereita mulla ei liikaa oo, tällä hetkellä kolme hyvää ystävää; V, E ja T. Ja anteeks tää kirjainten nussinta, en vaan halua että ihmiset osais yhdistää mua keneenkään kaverin kaverin kaveriinsa, koska tää blogi tulee luultavasti sisältämään aika paljon asioita ja ajatuksia, mitä ei tee mieli huudella ympäri kyliä.

Siinä kai ne tärkeimmät. Yo-kirjoitukset pelottaa, aineina psyka, pitkä matikka ja äikkä. Syksyllä kirjotin enkun (B) ja ruotsin (M). Pettyny syksyn arvosanoihin, mut nyt yritän skarpata ihan tosissaan. Äikästä tavoitteena E ja psykasta yritän vähintään M:ää. Matikalla ei oo mitään väliä, koska läpipääsyssä on tavotetta ihan riittämiin.

Mitäs muuta... Eikai muuta kun että tervetuola vaan teille onnettomille (:

-S

Ps. oon kirjottanu useempia blogeja aikasemmin, mutta ne on kaatunu siihen, etten oo jaksanu kirjottaa kovin usein. Toivottavasti tällä blogilla ois vähän pidempi tarina.