Ajattelin tässä aikani kuluksi tulla vain ilmoittelemaan, että tämä blogin tarina jää nyt lyhyeksi. Ajattelin panostaa toiseen blogiini, sillä pidän ko. blogipalvelusta enemmän.

 

Jos elämäni siis kiinnostaa, minut löytää osoitteesta: http://anotherfragilelife.blogspot.fi/

Sinne siis. En poista tätä blogia, mutten usko että kirjoittelen enää tänne. Satunnaisesti saatan käydä rustaamassa, mutta hyvin suurella todennäköisyydellä ette minusta mitään enää tätä kautta kuule.

 

Kiitän ja kuittaan!

 

-S

Onneks asiat alkaa järjestyä edes jotenkin. Puhuin eilen äiskän kanssa puhelimessa ja se lupasi järjestää mulle tukiopetusta sen matikan kanssa. Meni ehkä tunti siitä puhelusta, niin se soitti uudestaan ja sanoi löytäneensä opettajan mulle. Ensimmäinen tunti on jo huomenna, mikä on helvetin hyvä juttu! Ajattelin nyt, että vitut siitä matikan huomisesta prelistä, en jaksa ees yrittää lukea siihen, koska siitä ei tuu lasta eikä paskaa. Keskityn mielummin psykaan.

 

Eilnen oli myös ihan ok päivä, itseasiassa mua ei vituttanu eikä ahistanu mikään muu kuin se matikka, ihme kyllä. Yleensä oon täysin hermoraunio, itkuinen ja raivohullu, mutta eilen olin jopa vähän aikaa hyvällä tuulella. Eiliset syömiset meni ihan hyvin ja aamupaino oli tänään kilon alhaisempi kuin eilen. Tänään ja huomenna ajattelin jatkaa samalla kaavalla tuon ruoan suhteen, koska meen perjantaina porukoille yöks. Toisin sanoen siellä on pakko syödä. En halua edes miettiä sitä ruoan määrää perjantain ja lauantain aikana, alkaa ahdistaa ihan liikaa.

 

Olen taas viettänyt aamupäiväni thinspon, pro ana-blogien ja dieettivinkkien parissa. Telkkarista tulee joku paska sairaaladokumentti, mitä olen vilkuillut aina silloin tällöin sivusilmällä. Kohta on pakko perehtyä psykologian saloihin, tai en saa taas mitään aikaan koko päivänä...

 

-S

Juu nyt se on varmaa. Musta ei koskaan tuu ylioppilasta, tai yhtään mitään muutakaan. Ei laihaa, ei kaunista, ei tervettä, ei sosiaalista, ei rakastettavaa ihmistä. Oon angstaava teini hautaan asti. Täytän 20 kolmen kuukauden päästä. Haloo, mun pitäis aikuistuu jo. Lue niihin vitun kokeisiin, lopeta julkinen angstaaminen, ei kukaan jaksa kuunnella sua. Lopeta jatkuva pelkääminen. Kuka parikymppinen "aikuinen" muka pelkää pimeetä? Hah, ei kukaan. Ei kukaan pelkää liikkua ulkona, koska pelkää jokaista vastaan tulevaa, ku jotain helvetin pirua. En enää tiiä mikä mua vaivaa.

 

Kaikki tää ahdistus sai taas alkunsa kun yritin päivällä reippaana tyttönä lukee niihin matikan ylppäreihin. Tein elämäni tyhmimmän päätöksen viime keväänä, kun valitsin matikan pakolliseksi ja enkun vapaaehtoiseksi. Kuka idiootti valitsee noin?! No, nyt ymmärrän nää elämän realiteetit. Oon paska. Omapahan on vikani, kun joudun taas kerran katsomaan sivusta muitten lakitusta. 

 

Ehkä mun ei pitäis suhtautua noin negatiivisesti kaikkeen ja päättää jo pari kuukautta ennen kirjotuksia, että kaikki menee vituiks. Noin mulle aina sanotaan. Mut en jaksa leijailla missään pilvilinnoissa ja hokee itelleni, että osaan kyllä ja hyvin se menee. Kusetan vaan itteäni. Tällä hetkellä tilanne on vittu se, että en osaa laskea edes ensimmäisen kurssikirjan ensimmäistä tehtävää ilman ongelmia. Oon paska, ainakin tällä hetkellä. Ainahan sitä voi elätellä toiveita tilanteen muuttumisesta, mutta jaa-a. Pessimisti ei pety, vai miten se meni?

 

-S

 

Ps. kävin tänään vanhemmilla. Äiskä on taas päättäny lihottaa mua keinolla millä hyvänsä. Vittu.

Nukuin yllättävän hyvin viime yönä, vaikka illalla mielessä pyöri tuhat ja yks ajatusta siitä, miten perseestä kaikki on. Nyt on ihan päinvastoin. Voisin sanoo jopa että oli kiva avata silmät tänä aamuna ennen herätyskelloo ja löhötä lämpimässä sängyssä joku puol tuntia, ennenku nousin ylös.

 

Oon huomannu, että mulla on jonkin asteen riippuvuus unilääkkeisii, tai ei ne nyt varsinaisia unilääkkeitä oo, mutta auttaa mua nukkumaan joka tapauksessa. Toissailtana/yönä kun käytiin siellä juomassa, en tietenkään uskaltanu noita lääkkeitä ottaa, eikä sitten nukkuminenkaa oikein meinannu luonnistua. Oon kokenu tuon saman ilmiön joka kerta, kun oon syystä tai toisesta jättäny napit välistä. Kivakiva.

 

Aamupaino ei antanu aihetta mihinkään jee-elämykseen. Oli se tosin alhasempi mitä olin pelänny (onneks!). Aamupalaks yks vihree omena ja muutama kuppi vihreetä minttuteetä. Lähtisin käymää pitkällä lenkillä, mut ei ku pitää lukee sitä helvetin matikkaa... Ärsyttävää, mut minkäs teet. Palailen ehkä illalla, jos sillon sattus olemaan jotain järkevää kirjotettavaa..

 

-S

Inttileskiahistusta ja ikävää, taas.

 

Vihaan sunnuntaita. Vihaan tätä vitun kirottua, paskaa päivää. Vihaan vihaan vihaan. Vihaan Suomen puolustusvomia aivan helvetisti. Vihaan mun kännykkää kun se sanoo: "You have another fucking textmessage". Vihaan lukea sen viestin: "Mulla on ikävä sua kulta, nuku hyvin. Oot rakkainta mulle koko maailmassa". Vihaan kyyneleitä ja vihaan sitä, että mun pitää yrittää vaan skarpata ja pidätellä itkua, hymyillä kavereille ja nauraa niiden kanssa. Vihaan tällästä elämää. Vihaan sitä TJ-lukua. Vihaan Vekarajärveä. Vihaan mun kotikaupunkia. Vihaan ylioppilaskokeita. Vihaan koeviikkoa. Vihaan ruokaa. Vihaan ahistusta. Vihaan ikävää.

 

-S